KANSAN KARAOKE KANSAN KARAOKE
Kari Mäkelän sävellyksiä ja tuotantoa (Teosto/ncb ja Gramex)!        OLKAA HYVÄ! Kari Mäkelä on toiminut biiseillä: säveltäjänä, tuottajana, julkaisijana, äänittäjänä, miksaajana, masteroijana, jokusella biisillä sovittajana, jotakin pientä musisointia, karaoketekstitykset, karaokevideoiden luonti Kiitän suuresti kaikkia laulajia ja musisoijia, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa näitä minun biisiprokkiksiani  ja iso kiitos sanoittajille, jotka ovat antaneet luvan karaokeversioiden julkaisuun. BIISIMATKANI JATKUU… HUOM! Kysymykseen, joka aika -ajoin tulee esille: " Voinko laulaa tuottamasi karaoketaustan päälle ja laittaa sen Youtubeen tai Facebookkiin? " Vastaus! Mitään ns. virallisia julkaisuja kuten CD, Spotify yms. ei ole lupa julkaista virallisena julkaisuna, mutta esim. epävirallinen harrasteveto YouTubeen tai Facebookkiin ovat sallittuja. Jokainen biisini on toki levytettävissä virallisesti niinkuin lähes kaikki muutkin maailmassa olevat biisit, jotka ovat vähintään kertaalleen julkaistu aiemmin virallisesti, mutta silloin tulee biisin musiikki tehdä/tuottaa kokonaan uudelleen eli näitä karaoketaustoja ei tällaiseen toimintaan saa käyttää! Biisin nimestä pääset karaokeversioon ja laulajan nimestä biisin laulettuun versioon. Oikein mukavia kuuntelu-, treeni- sekä lauluhetkiä biisieni parissa. SINGLE --> Spotify JOKU AINA VÄISTYY - MERJA UIMONEN --> Spotify LAULUT VANHAT - MERJA UIMONEN --> Spotify - ENKELTEN TANSSI - SUVI KELKKANEN --> Spotify KOTKA ETSII KOTIAAN - JUUSO KIVISILTA  JOS JÄRJEN ÄÄNTÄ KUULEE - SUVI KELKKANEN - KAKA09-01 --> Spotify YÖSSÄ ASUU IKUISUUS - KIRSI ROITTO - KAKA09-01 --> Spotify LAINAA VAIN - ANNE SAND - KAKA06-01 --> Spotify KESÄLOMAFIILIS - ANNE SAND - KAKA06-19 --> Spotify
LATAA NUOTTIKIRJA TÄSTÄ!  50 Kari Mäkelän sävellystä yhdessä paketissa! - tai täältä löydät alla olevien biisien nuotit biiseittäin - UNELMAT UPEIMMAT Vol.3 - Album --> Spotify 1. ALESANDRO - MERJA UIMONEN - KAKA08-01 --> Spotify 2. HETKI IKUISUUTTA - JUUSO KIVISILTA - KAKA08-03 --> Spotify 3. SILTA SYDÄNTEN - MARIKA SARJA - KAKA08-07 --> Spotify 4. KUN AURINKO TANSSII - JUUSO KIVISILTA - KAKA08-09 --> Spotify 5. EILISPÄIVÄT - SARI MATTILA - KAKA08-05 --> Spotify 6. TAHTOISIN UNIISI - JUUSO KIVISILTA - KAKA08-06 --> Spotify 7. JOUTSENET - ANNE SAND - KAKA08-10 --> Spotify 8. PÄIVÄ YÖTÄ EI KOSKAAN KOHTAA - JUUSO KIVISILTA - KAKA07-24 --> Spotify 9. SINITAIVAAN KANKAANA NÄIT - TARJA MÄKELÄ - KAKA08-12 --> Spotify 10. KOHTI KUOPIOO - JUUSO KIVISILTA - KAKA08-11 --> Spotify 11. PARATIISIIN PALATAAN - RAIJA LEINONEN - KAKA07-12 --> Spotify 12. LIIAN MONTA KERTAA - JUUSO KIVISILTA - KAKA08-16 --> Spotify 13. HUOKAAN HUOLEMME HUOMISEEN - MARIKA SARJA - KAKA07-25 --> Spotify 14. JOS JAKSAT OOTTAA - KARI MÄKELÄ - KAKA07-16 --> Spotify UNELMAT UPEIMMAT Vol.2 - Album --> Spotify 1. VAIN HAAVEISSAIN - MARITZA - KAKA03-03 --> Spotify 2. ENÄÄ HAAVIIN EN JÄÄ - ANNE SAND - KAKA07-04 --> Spotify 3. LUPAUS - JUUSO KIVISILTA - KAKA07-01 --> Spotify 4. MERI YMMÄRTÄÄ - TARJA MÄKELÄ - KAKA05-06 --> Spotify 5. KIEHTOO JA PELOTTAA - MARIKA SARJA - KAKA04-19 --> Spotify 6. KYYHKYT VALKOSIIVET - SARI RISSANEN - KAKA02-16 --> Spotify 7. EI PELÄTÄ SAA - PETU - KAKA05-08 --> Spotify 8. PIENI PALA UNELMAA - ELISA KOSKI - KAKA04-38 --> Spotify 9. KUN PÄÄTIN NÄYTTÄÄ - ANJA TERVAHAUTA - KAKA04-06 --> Spotify 10. SULLE VANNOIN - MERJA UIMONEN - KAKA02-04 --> Spotify 11. TOIVE HAURAS - JIRI TAMMILEHTO - KAKA02-14 --> Spotify 12. SUMU SAARTAA SAAREN - TARJA MÄKELÄ - KAKA05-36 --> Spotify 13. VUOSIEN JÄLKEEN - MARITZA - KAKA05-14 --> Spotify 14. ENSILUMI - MARIKA SARJA - KAKA04-27 --> Spotify 15. SYLIKKÄIN YÖTÄ PÄIN - KAI GIDEON - KAKA03-05 --> Spotify 16. ONNEN TÄHTIÄ - RAIMO LOIKKANEN - KAKA04-24 --> Spotify 17. TUUTHAN VIELÄ TAKAISIN - MERJA JUUTINEN - KAKA04-02 --> Spotify 18. LUMOTTU YÖ - TARJA MÄKELÄ - KAKA07-07 --> Spotify 19. MERKKI KOHTALON - SAULI KORTESALMI - KAKA03-08 --> Spotify 20. LINNUT LAULAA NIMEÄS - JUUSO KIVISILTA - KAKA06-18 --> Spotify 21. YÖ SAA ODOTTAA - MERVI ALA - KAKA05-29 --> Spotify UNELMAT UPEIMMAT Vol.1 - Album --> Spotify 1. UNELMAT UPEIMMAT - TIMO TERVO - KAKA04-05 --> Spotify 2. EI VOI KUKAAN JÄTTÄÄ MUISTOJAAN - SARI MATTILA - KAKA06-08 --> Spotify 3. ONNELLISTEN VALSSI - MATTI ESKO - KAKA03-01 --> Spotify 4. ONHAN VIELÄ KAIKKI ENNALLAAN - MIKA MALI - KAKA05-12 --> Spotify 5. VAIN HETKI HELLYYTTÄ - RITVA KUUSELA - KAKA01-05 --> Spotify 6. HÄN MIEHEN HUUMAA - KARI PIIRONEN - KAKA01-06 --> Spotify 7. MONTA TURHAA VUOTTA - TIMO TERVO - KAKA01-27 --> Spotify 8. TULIKUUMA TANSSI - PEKKA SUONPÄÄ - KAKA05-28 --> Spotify 9. LUOKSEIN VARJOT VAELTAA - TARJA MÄKELÄ - KAKA05-31 --> Spotify 10. NEITI HULMUHELMA - KAUKO SALMI - KAKA02-21 --> Spotify 11. KUIN MARVIN - HANNU TAKALA - KAKA07-06 --> Spotify 12. TYTTÖ TULTA, POIKA JÄÄTÄ - PERTTI NIILAHTI -KAKA05-34 --> Spotify 13. EIJU - KARI MÄKELÄ - KAKA07-03 --> Spotify YouTube viedeon lataus >>> Lataa YouTubesta omalle koneelle! YouTube soittolista > Lauletut versiot Youtube soittolista > Karaokeversiot
RADIOJAKELU RADIOJAKELU HARRASTEVEDOT HARRASTEVEDOT LAULAJAT LAULAJAT

KARI MÄKELÄ

OHJELMIA OHJELMIA NUOTIT NUOTIT